top of page

TULEVAT PENTUESUUNNITELMAT

KASVATUSPERIAATTEITANI

Tavoitteeni on kasvattaa terveitä ja mukavia koiria perheenjäseniksi ja sohvan lämmittäjiksi. Kasvateillani on kaikki edellytykset myös harrastuksissa pärjäämiselle. Teetän aina käyttämilleni jalostuskoirille terveystutkimuksia. Koiranpennut luovutetaan aikaisintaan 7-viikkoisina, eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina, rekisteröityinä ja madotettuina. Pennut kasvavat normaalissa arjessa perheen ja kyläilevien ihmisten sekä koirien keskellä tottuen käsittelyyn, kodin ja pihapiirin ääniin sekä ympäristöön. Yritän antaa pennuille parhaat mahdolliset eväät elämään heidän ensimmäisten elinviikkojensa aikana ja panostan siihen paljon. Luovutuksen jälkeen olen myös aktiivisesti yhteydessä kasvattieni omistajiin ja minusta saa takuuvarmasti välittävän, kannustavan ja aidosti kiinnostuneen tuen.

 

Tärkeintä minulle on, että kasvattini pääsevät uusissa kodeissaan nauttimaan elämästä rakastavien ihmisten ympäröimänä. Pääasia on että koira on rakastettu perheenjäsen ja saa tarvitsemaansa aktiviteettia arjessa. Autan ja opastan myös erittäin mielelläni kasvatinomistajia pääsemään alkuun koiraharrastusten parissa mikäli kiinnostusta löytyy.

​

​

Meille syntyi 31.7.2022 kahdeksan suloista pentua. Viisi urosta ja kolme narttua. Emänä on oma kasvattini Red Calluna's Cherry In The Air "Nefer" ja pentujen isäksi valikoitui komea Ruotsalainen poika Enigma Snow Storm "Nemo". 

Uskon että tästä yhdistelmästä kasvaa hienoja yksilöitä ja kivoja kavereita. 

​

 

bottom of page